COVID-19 – AJANKOHTAISTA

KAUPALLINEN SEKTORI

INFRASTRUKTUURI

KOTITALOUDET

ETÄKARTOITUS

Kohde

Krakovassa, Łaszkiewicza- ja Mogilska-katujen kulmassa, oli rakenteilla maanalaisella pysäköintihallilla varustettu kerrostalorakennus. Kerrostalon rakentaminen oli osa Mogilska Tower -investointihankkeen toista vaihetta. Kaksikerroksisen maanalaisen pysäköintihallin rakentaminen edellytti syvän kaivannon tekemistä haastavissa olosuhteissa. Pohjaveden pinta oli korkealla ja ympärillä oli paksu kerros tiivistettyä soraa. Kaivanto oli kaikkiaan 11,5 metriä syvä, ja pohjaveden pinta sijaitsi noin 3 metriä maanpinnan tason alapuolella.

Ongelma

15 metriä korkean Larsen-ponttiseinän tehtävänä oli tukea syvää kaivantoa. Ponttiseinän asennus oli onnistunut paikoittain huonosti. Muutamissa paikoissa pontteja ei oltu saatu riittävän tiiviiksi, minkä seurauksena pohjavesi alkoi vuotaa niiden läpi estäen pääurakoitsijaa jatkamasta perustustöitä. Ponttien välillä oli paikoittain jopa 10 cm:n rako. Vedenpaine oli erittäin kova, ja ponttiseinä oli tiivistettävä.

Koska kyseessä oli syvä kaivanto ja pohjaveden pinta oli korkealla, pääurakoitsija ei voinut kaivaa tavoitesyvyyteen asti. Vaarana oli koko kaivannon tulviminen.

Geobearin ratkaisu

Geopolymeeri-injektoinnit teräspontin taakse seinään tehtyjen reikien läpi. Tiivistimme kaikkiaan 7 liitosta, minkä ansiosta pääurakoitsija pääsi jatkamaan pohjalaatan raudoitusta ja valua. Muutamassa sekunnissa kovettuva geopolymeeri esti pohjaveden kulkeutumisen tehokkaasti ja pysyvästi.

Geobearin ratkaisun edut

Geobearin geopolymeerit tarjoavat erittäin tehokkaan ratkaisun rakenteiden tiivistämiseen, ja niiden avulla voidaan vähentää veden kulkeutumista tai pysäyttää se kokonaan. Geopolymeeri-injektoinnin ansiosta ongelma saatiin ratkaistua rakennustöiden kriittisessä vaiheessa, joka olisi voinut pahimmillaan viivästyttää koko projektia. Näin saatiin säästettyä sekä urakoitsijan että sijoittajan aikaa ja taloudellisia resursseja.

 

VEDENERISTYS

KATEGORIA………..MAANALAINEN PYSÄKÖINTIHALLI
FOKUS…………………VEDENERISTYS
SIJAINTI …………….KRAKOVA, PUOLA
VUOSI………………….HUHTIKUU 2019
TEKNOLOGIA………GEOPOLYMEERI-INJEKTOINTI

Vastaavanlaisia projekteja

Ota yhteyttä

Autamme ratkaisemaan rakenteiden painumaongelmat. Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä mahdollisimman pian. Voit olla myös suoraan yhteydessä asiakaspalveluumme

0400 400 800

[email protected]

Geobear on ratkaissut heikon perustusmaaperän aiheuttamia ongelmia jo lähes 40 vuoden ajan. Tarjoamme ratkaisut kaikenkokoisiin kohteisiin aina pienistä asuintaloista suuriin infrastruktuuriprojekteihin. Toimialueenamme on koko Suomi.

  • Vedä ja pudota tiedostot tähän tai
    Sallitut tiedostomuodot: jpg, jpeg, jpe, png, gif, Tiedostojen maksimikoko: 30 MB.
    • Voit lähettää meille kuvia kohteesta ja vaurioista sekä kopiot mahdollisista rakennepiirustuksista. Jos mahdollista, esimerkiksi pohjakuvaan kannattaa merkitä, missä painumaa on erityisesti havaittu ja miten paljon. Kuvien lisääminen nopeuttaa asian käsittelyä.
    • This field is for validation purposes and should be left unchanged.