COVID-19 – AJANKOHTAISTA

KAUPALLINEN SEKTORI

INFRASTRUKTUURI

KOTITALOUDET

ETÄKARTOITUS

1–2 päivää

useimpien projektien aloituksesta lopetukseen

200 000

toteutettua projektia maailmanlaajuisesti

40+

vuoden kokemus

Suomalaislähtöinen yritys

Rakennusten perustusten nostaminen ja rakenteellinen tuenta

Rakennuksen painuminen ei ole ollenkaan harvinainen ilmiö Suomessa. Kun koko rakennus painuu tasaisesti, ongelmia ei yleensä synny. Jos yksi kodin nurkka lähtee kuitenkin painumaan toista nurkkaa nopeammin, rakenteisiin ja seiniin syntyy jännitteitä ja halkeamia. Nurkan painumisen seurauksena myös ovet ja ikkunat saattavat jäädä jumiin, lattioihin voi muodostua epämiellyttäviä kynnyksiä, eivätkä putket tai viemärit toimi enää entiseen tapaan. Erityisesti painavat kivitalot ovat yleensä melko herkkiä painumaeroille.

Geobear on globaali, suomalaisomisteinen maaperän painumaongelmia ratkaiseva urakoitsija, joka pyrkii edesauttamaan toiminnallisen ja stabiilin yhteiskunnan olemassaoloa. Geobearin häiriöttömät maaperän painumaongelmien ratkaisut mahdollistavat perheiden arjen jatkuvuuden ilman tarvetta muuttaa pois korjaustoimenpiteiden ajaksi.

Mikäli sinulla on painumaogelmia, voit varata kartoituskäynnin yhteydenottolomakkeella tai soittamalla 0400 400 800.

 

Miksi valita Geobearin ratkaisut?

Asukkaiden ei tarvitse muuttaa pois korjauksen tieltä

Projektit kestävät keskimäärin 1-2 päivää

10 vuoden materiaalitakuu

Asiakkaiden suosittelema: 90 % asiakkaistamme voisi suositella meitä naapurilleen

Jopa 50 % kustannustehokkaampi kuin perinteinen ratkaisu

Katso, kuinka omakotitalon painumaongelma korjattiin millimetrin tarkkuudella

Etelä-suomalaisessa omakotitalossa huomattiin, että ovet eivät pysyneet auki ja kynäkin vieri huoneen laidalta toiselle. Maan kantokyky oli heikentynyt, ja talon runko vaati tuentaa. Geobear, alkuperäinen Powerpile-ratkaisujen kehittäjä, toi millimetrin tarkan ratkaisun ongelmaan.

Tilaa kodinomistajan painumaopas

Kodinomistajan painumaopas antaa sinulle käytännön vinkkejä siihen, mistä painuvan talon tunnistaa ja miksi talo saattaa painua. Lisäksi opas kuvaa korjausprosessin. Painumisen merkeistä, syistä ja seurauksista kannattaakin olla tietoinen, jotta vakavammilta vahingoilta vältyttäisiin.
  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Ota yhteyttä

Autamme ratkaisemaan rakenteiden painumaongelmat. Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä mahdollisimman pian. Voit olla myös suoraan yhteydessä asiakaspalveluumme

0400 400 800

[email protected]

Geobear on ratkaissut heikon perustusmaaperän aiheuttamia ongelmia jo lähes 40 vuoden ajan. Tarjoamme ratkaisut kaikenkokoisiin kohteisiin aina pienistä asuintaloista suuriin infrastruktuuriprojekteihin. Toimialueenamme on koko Suomi.

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.