COVID-19 – AJANKOHTAISTA

KAUPALLINEN SEKTORI

INFRASTRUKTUURI

KOTITALOUDET

ETÄKARTOITUS

ERILAISIA HALKEAMATYYPPEJÄ

Kaikki halkeamat eivät vaadi ammattimaista geoteknistä korjausta. On kuitenkin tilanteita, joissa nopea reagointi on tarpeen. Niiden laiminlyönti voi vaikuttaa asukkaiden terveyteen tai johtaa rakenteelliseen katastrofiin. Oheisten vinkkien avulla voit selvittää, vaativatko seinien halkeamat välittömiä toimenpiteitä.

 

 

PORRASMAINEN HALKEAMA

Yleensä talon tiiliverhouksessa esiintyviä halkeamia, jotka etenevät porrasmaisesti tiilien välisiä saumoja pitkin. Viittaavat usein talon painumiseen. Ammattilaisen arvio on tarpeen.

PAINUMISHALKEAMA

Halkeamia, jotka syntyvät talon asettuessa. Tavallisia erityisesti uudisrakennuksissa. Seuranta on tarpeen. Isot tai kokoaan kasvattavat halkeamat on syytä arvioida.

HIUSHALKEAMA

Hyvin ohuita, yleensä alle 1-millin levyisiä halkeamia esimerkiksi talon kipsilevyseinissä. Tyypillisiä ikkunoiden ja ovien läheisyydessä. Tällaisista halkeamista ei tarvitse yleensä olla huolissaan. Niitä kannattaa kuitenkin seurata mahdollisen kasvun varalta.

PYSTYSUORA HALKEAMA

Seinässä ylös- ja alaspäin kulkevia halkeamia, joita voi olla sekä sisä- että ulkoseinissä. Jos halkeama on alle 3 mm leveä, seuraa tilannetta. Jos kyseessä on leveämpi halkeama, konsultoi asiantuntijaa painumisen poissulkemiseksi.

VINO HALKEAMA

Diagonaalisesti eteneviä halkeamia, joita näkyy usein ikkunoiden ja ovien läheisyydessä sekä sisä- että ulkoseinissä. Jos halkeama on alle 3 mm leveä, seuranta riittää. Jos halkeama on leveämpi, voi se viitata painumiseen tai rakenteellisiin ongelmiin ja vaatii siten asiantuntijan arviota.

VAAKASUORA HALKEAMA

Halkeamia, jotka kulkevat vaakasuunnassa ulko- tai sisäseiniä pitkin, erityisesti tiiliverhouksessa ja muuratuissa rakenteissa. Nämä ovat usein vakavia merkkejä, joten asiantuntijan konsultointia suositellaan painumisen tai rakenteellisten ongelmien varalta.

MITEN KORJATA SEINIEN ISOT HALKEAMAT?

Jos seinissä on isoja halkeamia, yhtenä ratkaisuna on nostaa rakenteita ja vahvistaa rakennuksen alla olevaa maaperää. Rakennuksen noston yhteydessä seinien halkeamat usein pienentyvät tai saattavat jopa hävitä kokonaan (pienet raot on sitten helppo paikata ja seinät maalata). Myös ikkunat ja ovet alkavat usein toimia noston jälkeen normaalisti.

Perinteiset tuenta- ja oikaisuratkaisut ovat yleensä työläitä, vaativat laajoja kaivutöitä ja kestävät kauan (jopa viikkoja tai kuukausia). Tämä tarkoittaa sitä, että häiriöt asumiselle ovat suuret ja pahimmassa tapauksessa talon asukkaat joutuvat muuttamaan pois korjaustöiden ajaksi.

Vaihtoehto tälle on geopolymeeri-injektointi, jonka avulla työ voidaan toteuttaa hyvin vähäisin häiriöin vain 1–2 päivässä ilman, että asukkaiden tarvitsisi muuttaa pois korjaustöiden tieltä.

 

MITEN GEOPOLYMEERI-INJEKTOINTI AUTTAA PÄÄSEMÄÄN HALKEAMISTA EROON?

Geobearin geopolymeeriteknologia toimii riippumatta halkeamien tai rakennuksen koosta. Jos huomaat, että halkeamien lisäksi myös lattia on vinossa tai ovi tai ikkuna jumittaa, on tärkeää puuttua ongelmaan ajoissa, jotta vältytään isommilta korjauskustannuksilta.  

Miten korjausprosessi etenee? Arvioimme ensin vaurioiden laajuuden joko kuvien välityksellä tai vierailemalla paikan päällä ja määrittelemme ongelman mahdollisen juurisyyn. 

Jos kyse on painumisesta, kokeneet suunnittelijamme laativat havaintojen pohjalta korjausratkaisun, joka on räätälöity kiinteistöllä vallitseviin olosuhteisiin. Oikaisun jälkeen halkeamat usein häviävät jättäen jälkeensä pienen hiushalkeaman, joka on helppo paikata. 

Geopolymeeri-injektointi on usein nopeampi, kustannustehokkaampi ja vähemmän häiriötä aiheuttava kuin perinteiset, betoniin pohjaavat korjausratkaisut.

USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET

MITÄ ASIAKKAAMME SANOVAT MEISTÄ?

Geobear huolehtii kodistasi

Tarjoamme luotettavan arvion ja tarvittaessa ratkaisemme talon painumaongelman 1–2 päivässä.

OTA YHTEYTTÄ

Jätä yhteydenottopyyntö oheisella lomakkeella, niin palaamme asiaan viimeistään seuraavana arkipäivänä.

  • Vedä ja pudota tiedostot tähän tai
    Sallitut tiedostomuodot: jpg, jpeg, jpe, png, gif, Tiedostojen maksimikoko: 30 MB.
    • Voit lähettää meille kuvia kohteesta ja vaurioista sekä kopiot mahdollisista rakennepiirustuksista. Jos mahdollista, esimerkiksi pohjakuvaan kannattaa merkitä, missä painumaa on erityisesti havaittu ja miten paljon. Kuvien lisääminen nopeuttaa asian käsittelyä.
    • This field is for validation purposes and should be left unchanged.