COVID-19 – AJANKOHTAISTA

KAUPALLINEN SEKTORI

INFRASTRUKTUURI

KOTITALOUDET

ETÄKARTOITUS

ONGELMA

Moottoritie M42 palvelee Ison-Britannian toiseksi suurinta kaupunkia Birminghamia ja muita kaupunkeja, joissa asuu ja työskentelee paljon ihmisiä. On tärkeää, että se pysyy avoinna ja käytettävissä, sillä liikenneruuhkat maksavat Isolle-Britannialle miljardeja puntia vuodessa. Henkilö- ja kuorma-autot kiitävät pitkin M42:ta yötä päivää ja usein tuulilasinpyyhkijät päällä, sillä tämä ei ole Euroopan kuivinta aluetta. Toisin kuin ajoneuvoilla, moottoritien laatoilla ei ole keinoja pitää vettä loitolla. Vesi tunkeutuu laattojen välisistä saumoista saaden alapuolella olevan maaperän liikkumaan. Näin maaperään syntyy tyhjätiloja. Tiellä kulkeva liikenne työntää vettä laattojen alla olevista tyhjätiloista taas tien pinnalle. M42:lla oli tällaisia heiluvia laattoja sata, ja ne ulottuivat aina kiireisen tienliittymän pohjoispuolelta sen eteläpuolelle. Ainoa keino pitää M42 avoinna oli tehdä korjaustyöt nopeasti yöaikaan, ja paras tapa toteuttaa tämä oli soittaa Geobearille.

KORJAUSRATKAISUT

Yhtenä korjausvaihtoehtona oli laattojen vaihtaminen kokonaan. Yhden laatan vaihtamiseen menisi yksi yö, ja työ maksaisi kokonaisuudessaan noin 750 000 puntaa. Toisaalta kääntymällä Geobearin geopolymeeriratkaisujen puoleen asiakkaan oli mahdollista saada viisi laattaa stabiloitua yhden yön aikana alle kolmanneksella tästä hinnasta. Projektin turvallista ja oikea-aikaista toteutusta suunniteltiin useissa palavereissa. Geobearin, Lafargen, Tarmacin (CRH) ja kentällä työskentelevien suunnittelutyöryhmien välisen tiiviin yhteistyön jälkeen geopolymeeri injektoitiin laattojen läpi poratuista, 16 millimetrin kokoisista rei’istä. Maaperässä geopolymeeri kiinteytyi, täytti tyhjätilat, työnsi vettä pois maaperästä ja tiiviisti maaperän. Laatan liikkeitä mittaavat lasermittalaitteet osoittivat, milloin alue oli saatu stabiloitua.

LOPPUTULOS

Laatat olivat käyttövalmiita vain 15 minuutin kuluttua käsittelystä, ja aamuun mennessä ne oli korjattu ja stabiloitu. Ne olivat myös valmiita liikenteelle, mikä tarkoitti sitä, että asiakas säästi rahaa. Kahdelta tiimiltä kesti 20 päivää toteuttaa projekti, kun taas tavanomaisilla korjausmenetelmillä työ olisi vienyt noin 80 päivää. Turvautumalla Geobearin palveluihin asiakas säästi yli 500 000 puntaa. Edes huonot sääolosuhteet eivät haitanneet Geobearin työskentelyä. Me saimme liikenteen virtaamaan tällä tärkeällä moottoritiellä kaikista nopeimmalla, edullisimmilla ja tehokkaimmalla tavalla. Ja näin tehdessämme säästimme yhteiskunnan varoja yli 3 miljoonaa puntaa.

Geobear on toteuttanut lähes 40 toimintavuotensa aikana yli 200 000 projektia 50 eri maassa ja osoittanut siten nosto- ja oikaisuratkaisuidensa  ja stabilointiratkaisuidensa  toimivuuden.

Geobear on sitoutunut Nolla tapaturmaa –tavoitteeseen ja huolehtii, että työntekijät, sidosryhmät ja ympäristö eivät altistu vaaratekijöille missään vaiheessa.

Usein kysytyt kysymykset -sivulta löydät lisää tietoa geopolymeereistä ja siitä, kuinka ne vaikuttavat maaperään.

Vastaavanlaisia projekteja

Ota yhteyttä

Autamme ratkaisemaan rakenteiden painumaongelmat. Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä mahdollisimman pian. Voit olla myös suoraan yhteydessä asiakaspalveluumme

0400 400 800

[email protected]

Geobear on ratkaissut heikon perustusmaaperän aiheuttamia ongelmia jo lähes 40 vuoden ajan. Tarjoamme ratkaisut kaikenkokoisiin kohteisiin aina pienistä asuintaloista suuriin infrastruktuuriprojekteihin. Toimialueenamme on koko Suomi.

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.