COVID-19 – AJANKOHTAISTA

KAUPALLINEN SEKTORI

INFRASTRUKTUURI

KOTITALOUDET

ETÄKARTOITUS
  • Muut uutiset

Geobear auttaa vuodenajasta riippumatta

Mikäli kiinteistösi painuu, apu löytyy myös talvella. Geobear ratkaisut ovat käytettävissä sääolosuhteista riippumatta – viidakosta tundraan.

  • Muut uutiset

Geobear avasi pääkonttorin Lontoossa

Geobear avasi pääkonttorin Lontoon Eustonissa viikko sitten. Sijainti on erinomainen asiakkaiden tavoittamiselle ja kansainväliselle kasvulle, toteaa toimitusjohtaja Otso Lahtinen.

  • Muut uutiset

Geobear Koulutusakatemia on lisännyt tuntuvasti kurssitarjontaansa tänä vuonna

Geobear Koulutusakatemia on lisännyt tuntuvasti kurssitarjontaansa tänä vuonna. Koulutukset viestittävät konsernin parhaita käytäntöjä kattaen mm. toiminnot myynnistä kenttäasennukseen ja suunnitteluun. Geobearin uusin lisenssinhaltijatiimi Valko-Venäjätlä osallistui uuden sukupolven suunnittelukoulutustapahtumaan joulukuun 10 ja 11 päivä Geobearin teknisessä palvelukeksuksessa Pirkkalassa. Koulutuksen tavoitteena oli opastaa uusia Geobear tiimin jäseniä suunnittelutyökalujen käytössä ja siirtää samalla suunnitteluosaamista lähemmäksi paikallista asiakasrajapintaa. Lisätietoja […]

  • Muut uutiset

Geobearin Seminaarit

Tilaisuuksia järjestetään Lappeenrannassa, Kouvolassa, Varkaudessa ja Kuopiossa. Tarkemmat tilaisuuksien aikatauluista lähetetään kiinnostuneille. Kaikki tilaisuudet kestävät noin 1,5 tuntia. Tilaisuuksissa esitellään Geobearin Powerpile-polymeeripilareiden toimintaperiaate ja käyttömahdollisuudet sekä esitellään paksuille savimaille tarkoitettu Powerpile-koheesiopilari. Ammattilaistilaisuudet ovat lähinnä alan ammattilaisille ja yleisötilaisuudet kaikille avoimet, mutta voit saapua tilaisuuteen joka sinulle parhaiten sopii.   Tilaisuudet ovat maksuttomia. Ennakkoilmoittautuneille kahvi ja […]

  • Muut uutiset

Sivut laajentuneet uusille kielille

Geobearin sivuja pystyt nyt selaamaan useilla kielillä. Toisella kotimaisella pääset sivuja käyttämään klikkaamalla tänne: Geobear.se Englanniksi pystyt tutustumaan Geobearin kansainvälisiin sivuihin täällä: Geobear.com   Lisäksi voit tykätä meistä facebookissa osoitteessa: www.facebook.com/geobearfinland  

  • Muut uutiset

Kiitos kaikille Geobearin järjestämiin Powerpile kiertueen tilaisuuksiin osallistuneille

Kotkassa, Helsingissä, Porissa, Vaasassa ja Oulussa pidetyt pilaripäivät onnistuivat hyvin ja kiitämme kaikkia osallistujia. Tilaisuuksien sisältö ja ohjelma vaihtelivat hieman, mutta pääpiirteissään tilaisuuksien sisältö oli sama kuin Tampereen tilaisuudessa. Lisätietoja painumaongelmista täältä

  • Muut uutiset

Toimitilat siirtymässä uuteen osoitteeseen

Geobear on viikon 14 aikana muuttamassa uusiin, omiin, juuri valmistuneisiin tiloihinsa Pirkkalan Myllyhaantiellä. Toimisto- ja tehdasrakennuksen viralliset avajaiset pidetään tämän kuun lopussa. Tarkempi ajankohta selviää lähipäivinä. Uusi osoitteemme on Myllyhaantie 5, 33960 Pirkkala. Lisätietoja yrityksestä täältä

  • Muut uutiset

Artikkeli: Viitasen pulmana putoava kulma

Lyhennelmä artikkelista “Painuva talo preerialla” Omakoti Varsimais-Suomi 2/2011 Alkuperäinen teksti: Pauli Seppälä   Raimo Viitanen hankki omakotitalotontin Ylöjärven Metsäkylästä vuonna 1990. Rakennuspuuhiin päästiin seuraavana vuonna. Tontti oli entinen maankaatopaikka. – Paikalla oli ollut soramonttu, joka oli täytetty 60-luvun lopulla. Vastaavan mestarin kanssa oletimme, että maa oli jo painumisensa painunut, mutta siellä olikin onkaloita ja tyhjiä kohtia. […]

  • Muut uutiset

Talo painuu

Lyhennelmä artikkelista “Painuva talo preerialla” Omakoti Varsimais-Suomi 2/2011 Alkuperäinen teksti: Pauli Seppälä   Talon epätasainen painuminen näkyy usein halkeamina seinissä Talon painueessa ongelmana ei yleensä ole itse painuminen, sillä tasaisesti vajoava talo ei aiheuta juurikaan ongelmia, vajoaa talo sitten sentin tai kymmenen. Ongelmia alkaa ilmetä kun talot painuvat epätasaisesti, mikä aiheuttaa rakenteille kestämätöntä rasitusta. Suuri […]