Joskus tulee tarpeelliseksi laajentaa kotia, olipa kyse sitten uusista perheenjäsenistä, toimistotilan tai yksinkertaisesti lisätilan tarpeesta. Geotekniikkaan erikoistunut Geobear Oy kertoo laajennusten aiheuttamasta vajoamisriskistä ja ratkaisusta, jonka avulla asunnonomistajat voivat estää maaperän liikkeitä ilman perinteisiä korjausmenetelmiä.
Kotoa käsin työskentelyn yleistyminen sai monet asunnon omistajat arvioimaan työtilaansa, ja omakotitaloon tehtävä laajennus on yksi vaihtoehto. Monille kiinteistöille laajennukset voivat myös tarjota virkistävää lisätilaa, mutta rakennusprosessi voi tuoda esiin uusia, pinnan alla piileviä vaaroja.
Jokainen kodin remontin läpikäynyt tietää, millaisia ylä- ja alamäkiä matkan varrelle voi tulla. Kuten minkä tahansa merkittävän rakennustyön yhteydessä, maan vajoaminen ja maaperän liikkuminen ovat kuitenkin tärkeitä riskejä, jotka on otettava huomioon.
Taloja voidaan laajentaa pystysuunnassa lisäämällä uusi kerros tai vaakasuunnassa rakentamalla aiemmin asumattomaan tilaan. Kun olemassa olevaan taloon lisätään uusi kerros, uusien rakenteiden aiheuttama lisäpaino aiheuttaa paineita olemassa oleville perustuksille, joita ei yleensä ole suunniteltu kestämään tätä uutta kuormitusta.
Vaihtoehtoisesti vaakasuuntaiset laajennukset häiritsevät jo vakiintunutta maata lisäpainollaan. Mikään rakentaminen ei voi välttää maan liikkumista, ja painon lisääminen tuoreen, lujittumattoman maan päälle aiheuttaa lähes aina sen siirtymisen suhteessa lujittuneeseen maahan.
Lisäksi uuden rakenteen aiheuttama ylimääräinen kattoviemäröinti voi vaikuttaa alueen yleiseen kuivatussuunnitelmaan. Rakentamisessa syntyvä tärinä voi myös osaltaan aiheuttaa vajoamista.
Asunnon omistajat eivät välttämättä tiedä, että heidän talonsa perustuksia on vahvistettava tai maaperää parannettava, kun he suunnittelevat laajennusta. Vielä pahempaa on se, että kun ongelman merkkejä ilmenee, kuten halkeamia seinissä tai ovia, jotka eivät sulkeudu sulavasti, ei välttämättä ole heti selvää, että kyseessä on vajoamisen merkki.
Jos asunnonomistaja havaitsevat laajennuksen jälkeen merkkejä rakenteiden painumisesta, on olemassa kaksi tärkeintä tekniikkaa, jotka voivat auttaa. Perinteinen paalutus, jossa perustus pitää kaivaa auki, ja tukipaalut asentaa. Työt kestävät yleensä yhden tai kaksi viikkoa, ja asukkaiden on yleensä muutettava pois prosessin ajaksi.
Tätä perinteistä perustamistapaa voidaan soveltaa vain rajoitetusti ilman vakavia rakenteellisia muutoksia.
Sitä vastoin geopolymeeriratkaisulla tehtävä maaperän kantokyvyn kasvattaminen on paljon vähemmän invasiivinen ratkaisu.
Geobearin ratkaisu, asennetaan 16mm rei’istä, jotka porataan vaurioituneelle alueelle osana ennalta suunniteltua injektointisuunnitelmaa. Työ voidaan tehdä kiinteistön sisä- ja ulkopuolelta, mutta asukkaiden ei tarvitse muuttaa pois, ja työ saadaan usein valmiiksi yhdessä päivässä.
Paisuessaan geopolymeeri täyttää maaperässä olevat tyhjätilat, syrjäyttää maaperässä olevan veden ja tiivistää maaperää. Maaperään injektoitu geopolymeeri kovettuu nopeasti ja muodostaa vakaan ja kestävän rakenteen perustuksen alle.
Prosessi ei vaadi raskaita koneita tai merkittäviä töitä, joilla voi olla haitallisia vaikutuksia taloon tai ympäröivään alueeseen. Se on jopa parempi ympäristön kannalta – geopolymeeriratkaisu tuottaa tyypillisesti 62 prosenttia vähemmän päästöjä kuin perinteinen kaivaminen, kuten Carbon Footprint Ltd on todennut.
Olipa syy mikä tahansa, kiinteistösi laajentaminen on syytä juhlaan; vältä pettymykset varmistamalla, että suunnittelutiimisi ottaa huomioon maaperän, perustukset ja salaojituksen. Geobear on geopolymeeriratkaisujen edelläkävijä pohjarakentamisessa, ja Geobear on valmiina auttamaan asunnonomistajia.
Autamme ratkaisemaan rakenteiden painumaongelmat. Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä mahdollisimman pian. Voit olla myös suoraan yhteydessä asiakaspalveluumme
Geobear on ratkaissut heikon perustusmaaperän aiheuttamia ongelmia jo lähes 40 vuoden ajan. Tarjoamme ratkaisut kaikenkokoisiin kohteisiin aina pienistä asuintaloista suuriin infrastruktuuriprojekteihin. Toimialueenamme on koko Suomi.
"*" indicates required fields