COVID-19 – AJANKOHTAISTA

KAUPALLINEN SEKTORI

INFRASTRUKTUURI

KOTITALOUDET

ETÄKARTOITUS

Maanvarainen perustus – kaksi erilaista toteutustapaa

(22/12/2020)

Perustuksien tekeminen sisältää useamman työvaiheen. Ensimmäinen niistä on maapohjan työt, jota seuraa perustustyöt. Kun rakentamisen kohteena oleva maapohja on kunnossa, voi ryhtyä suunnittelemaan perustusten tekoa. Maanvarainen perustus on yleisin tapa tehdä perustus pientalolle. Maanvaraisesta perustuksesta käytetään myös nimitystä maanvarainen alapohja. Molemmilla nimityksillä tarkoitetaan lattian ja lattiaan liittyvien rakenteiden muodostamaa kokonaisuutta. 

hallitsija halkeamasta seinässä

Maanvarainen perustus voi tarkoittaa kahta eri toteutustapaa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa anturan päälle rakennetaan perusmuuraus eli sokkeli. Sokkelin sisäpuoli täytetään kiviaineksella, minkä jälkeen sokkeliin asennetaan eristeet. Eristeiden päälle valetaan betonilattia. Antura on rakennuksen perustuksen alin osa, joka on myös yleensä sokkelia leveämpi. Antura jakaa koko rakennuksen painon maapohjalle. Anturan alaosa tulee joko routarajan alapuolelle tai vaihtoehtoisesti se voidaan eristää roudalta. Anturan alle on jäätävä tiivistetty kerros hiekkaa, soraa tai mursketta. Anturan ja sokkelin päälle perustaminen toimii parhaiten tilanteissa, joissa maaperä on heikommin kantava.

Maanvaraiselle perustukselle on olemassa myös vaihtoehtoinen toteutustapa. Siinä perustus luodaan reunoista vahvistetulle betonilaatalle. Tässä toteutustavassa laatta valetaan suoraan maa-aineksen päälle siten, että laatan ulkoreunoista tehdään paksumpia. Tämä perustustapa ei vaadi erillistä anturaa tai sokkelia. Kertavaluinen betonilaatta on siis kustannustehokas tapa tehdä rakennukselle perusta. Betonilaatalle perustaminen toimii parhaiten tilanteissa, joissa maaperä on riittävän kantava.

Maanvarainen betonilaatta – kustannustehokas ja aikaa säästävä ratkaisu

Maanvarainen betonilaatta on ikään kuin kansi, joka asetetaan maata vasten. Betonilaatalla perustusta tehtäessä salaojituksen puute ei yleensä aiheuta kosteusongelmia, sillä tätä toimintatapaa käytettäessä perustuksen syvyys on matala. Näin ollen maapohjan vesitaso harvemmin ulottuu betonirakenteen alaosaan. Salaojitus on kuitenkin syytä hoitaa kuntoon silloin, jos maaperä on kovin hienojakoinen. Näin voidaan varmistua siitä, ettei hienojakoisen maaperän kapillaarisuus pääse nostamaan kosteutta maan pintaan ja sitä kautta myös betonilaattaan.

Sen lisäksi, että kustannustehokas maanvarainen betonilaatta mahdollistaa rakennusbudjetin kohtuullistamisen, betonilaatan päälle perustaminen säästää myös aikaa. Tämä johtuu siitä, ettei perustukseen tarvita lainkaan anturaa eikä sokkelia, jolloin niitä koskevat työvaiheet jäävät kokonaan pois laskuista. Tästä syystä betonilaatta onkin tänä päivänä suosittu tapa pientalojen perustuksien tekemiseen.

Mitä tehdä, jos perustus rakentamisen jälkeen pettää?

Huolellisestikin suunnitellut perustukset voivat pettää, jos maaperää ei ole rakentamisvaiheessa tiivistetty riittävän hyvin tai jos maaperän kantokestävyys syystä tai toisesta heikkenee. Tällöin perustukset eivät enää saa maapohjalta tarvitsemaansa tukea, minkä seurauksena ne alkavat painua.

Jos painuminen on runsasta, alkaa se näkyä pian rakenteellisina vaurioina: seiniin ilmestyy isoja ja pieniä halkeamia ja ovien, ikkunoiden ja viemäreiden toiminta häiriintyy. 

Tällöin maaperää on vahvistettava. Geobearin innovatiivisella geopolymeeriteknologialla maaperän vahvistaminen onnistuu ympäri vuoden nopeasti ja asumista häiritsemättä. Painuneelle alueelle porataan halkaisijaltaan 12-milliset injektointiputket, joiden kautta paisuva geopolymeerimateriaali voidaan viedä maaperään. Paisuessaan materiaali täyttää mahdolliset tyhjätilat ja tiivistää löyhää maa-ainesta palauttaen maaperän kantokyvyn.

 

 

Tilaa ilmainen asiantuntijalausunto

Autamme ratkaisemaan rakenteiden painumaongelmat. Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä mahdollisimman pian. Voit olla myös suoraan yhteydessä asiakaspalveluumme

0400 400 800

[email protected]

Geobear on ratkaissut heikon perustusmaaperän aiheuttamia ongelmia jo lähes 40 vuoden ajan. Tarjoamme ratkaisut kaikenkokoisiin kohteisiin aina pienistä asuintaloista suuriin infrastruktuuriprojekteihin. Toimialueenamme on koko Suomi.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.