COVID-19 – AJANKOHTAISTA

KAUPALLINEN SEKTORI

INFRASTRUKTUURI

KOTITALOUDET

ETÄKARTOITUS

Powerpile on nyt Geobear

(14/12/2017)

Kansainvälisesti toimiva, maaperän ongelmiin erikoistunut urakoitsija Powerpile on muuttanut nimensä 15. joulukuuta Geobeariksi. Geobearin keskeisimmät markkina-alueet ovat Iso-Britannia, Irlanti, Puola, Kiina, Suomi ja Ruotsi.

“Geobear pyrkii olemaan maailman vetovoimaisin pohjanvahvistusratkaisuja tarjoava urakoitsija painottamalla yhteiskunnallisia etuja korostavia korjausratkaisuja. Tavoitteenamme on nopeuttaa maailman siirtymistä kohti yhteiskunnallisesti vastuullisempia pohjanvahvistusratkaisuja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että säästämme veronmaksajien varoja korjaamalla teiden ja rautateiden alapuoliset maaperät liikennettä sulkematta ja välttämällä siten niiden sulkemisesta aiheutuvat kustannukset. Pyrimme myös toimimaan siten, että hiilijalanjälkemme olisi mahdollisimman pieni”, yrityksen toimitusjohtaja Otso Lahtinen kertoo.

Geobearin ratkaisuja on hyödynnetty onnistuneesti yli 200 000 projektissa ja yli 38 eri maassa. Myös yrityksen asiakkaat allekirjoittavat ratkaisujen toimivuuden, sillä yrityksen NPS-luku on yli 70. 

Ota yhteyttä

Autamme ratkaisemaan rakenteiden painumaongelmat. Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä mahdollisimman pian. Voit olla myös suoraan yhteydessä asiakaspalveluumme

0400 400 800

[email protected]

Geobear on ratkaissut heikon perustusmaaperän aiheuttamia ongelmia jo lähes 40 vuoden ajan. Tarjoamme ratkaisut kaikenkokoisiin kohteisiin aina pienistä asuintaloista suuriin infrastruktuuriprojekteihin. Toimialueenamme on koko Suomi.

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.