COVID-19 – AJANKOHTAISTA

KAUPALLINEN SEKTORI

INFRASTRUKTUURI

KOTITALOUDET

ETÄKARTOITUS

Tausta

Tampereella sijaitseva siirtolapuutarhamökki oli painunut kuin varkain lähes jokaisesta nurkastaan. Painumisen syynä olivat todennäköisesti viereisellä kadulla tehdyt viemärikaivaukset, räjäytykset ja raitiovaunukiskojen rakennustyöt, jotka olivat tärisyttäneet myös siirtolapuutarhan maaperää.

Vaikka painuminen tuntui pysähtyneen, jotain oli tehtävä. Painuneessa mökissä oli ikävä viettää aikaa, ja tilanteen murehtiminen vei aikaa tärkeämmiltä asioilta. Lisäksi mökin myyminen olisi ollut tulevaisuudessa hankalampaa, jos mökkiä ei olisi oikaistu.

v

Asiakkaan vaihtoehdot

Siirtolapuutarhat ovat tunnettuja kauniista pihoistaan ja huolellisesti kasvatetuista viljelmistään. Siksi erilaisia kaivu- tai purkutöitä vaativat korjausratkaisut eivät useinkaan ole kovin houkuttelevia vaihtoehtoja. Myös korjattavan alueen pieni koko luo omat haasteensa ja sulkee usein pois esimerkiksi erilaisia paalutusratkaisuja.
− Löysin heti ensimmäisenä Geobearin sivut ja tutustuttuani tähän systeemiin en oikeastaan edes harkinnut muita vaihtoehtoja, puutarhamökin omistaja taustoittaa.

Miksi Geobear?

Geobearin geopolymeeri-injektointimenetelmä on vaivaton ratkaisu silloin, kun nurmikon tai vaikkapa kukkaistutusten täytyy säilyä koskemattomina koko korjaustöiden ajan. Suuria koneita ei tarvita, joten työskentely onnistuu helposti myös pienellä siirtolapuutarhatontilla. Lisäksi geopolymeeri-injektointi säästi asiakkaan aikaa, sillä kauniita mökkiviikonloppuja ei tarvinnut kuluttaa myllättyä pihaa uusien.

Painunut puutarhamökki suoristui päivässä − hienosti hoidettu piha säilyi koskemattomana
Geobearin ratkaisu

Tehdyissä tasomittauksissa havaittiin, että täyttömaalle rakennetun, noin 25 neliön kokoisen siirtolapuutarhamökin nurkat olivat painuneet muutamasta sentistä aina kahdeksaan senttiin asti. Rakennus päätettiin oikaista ja mahdolliset lisäpainumat estää vahvistamalla rakennuksen kantavaa maakerrosta paisuvan geopolymeerin avulla. Geopolymeeri injektoitiin ohuiden injektioputkien kautta suoraan anturoiden alapuolelle, jossa se tiivisti kantavaa maakerrosta ja nosti puutarhamökkiä ylöspäin.

Kaikkiaan 15 metrin pituisen alueen käsittely vei yhden päivän, ja työ toteutettiin muita siirtolapuutarhan asukkaita häiritsemättä. Nyt idyllinen puutarhamökki seisoo jälleen vakaalla maaperällä, ja siellä on mukava viettää aikaa myös seuraavana kesänä.

 

Painunut puutarhamökki suoristui päivässä − hienosti hoidettu piha säilyi koskemattomana

 

RAKENNUKSEN OIKAISU

KATEGORIA………….SIIRTOLAPUUTARHAMÖKKI
FOKUS………………. ……RAKENNUKSEN OIKAISU
SIJAINTI………………………………TAMPERE, SUOMI
AJANKOHTA…………………………….SYYSKUU 2019
TEKNOLOGIA….. GEOPOLYMEERI-INJEKTOINTI

Vastaavanlaisia projekteja

Ota yhteyttä

Autamme ratkaisemaan rakenteiden painumaongelmat. Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä mahdollisimman pian. Voit olla myös suoraan yhteydessä asiakaspalveluumme

0400 400 800

[email protected]

Geobear on ratkaissut heikon perustusmaaperän aiheuttamia ongelmia jo lähes 40 vuoden ajan. Tarjoamme ratkaisut kaikenkokoisiin kohteisiin aina pienistä asuintaloista suuriin infrastruktuuriprojekteihin. Toimialueenamme on koko Suomi.

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.