COVID-19 – AJANKOHTAISTA

KAUPALLINEN SEKTORI

INFRASTRUKTUURI

KOTITALOUDET

ETÄKARTOITUS

Tausta

Helsinkiläisessä kerrostaloyhtiössä huolestuttiin keväällä 2024, kun talon ympärillä oleva asfaltti alkoi sortuilla ja maahan muodostui huomattavan kokoisia kuoppia. Pahimmat sortumat olivat sokkelin vieressä, jossa kuopat olivat jopa metrin syviä ja puoli metriä leveitä. B- ja D- rappujen edustalla olevien betoniaskelmien alla oli huomattavat tyhjätilat.

Kyseessä on noin 50 vuotta sitten valmistunut kerrostalo, joka on rakennettu maanvaraiselle perustukselle. Muutama vuosi sitten tehdyn linjasaneerauksen yhteydessä alapohjasta löydettiin vesivirtauspaikka, ja nyt virtaavan veden arveltiin etsineen itselleen uuden reitin.

Koska kerrostaloa ei ole paalutettu, taloyhtiössä heräsi huoli siitä, miten maa-aineksen häviäminen ja tyhjätilat vaikuttavat talon rakenteelliseen vakauteen.

Ratkaisu

Talon rakenteiden stabiloimiseksi ja lisävaurioiden ehkäisemiseksi päätettiin hyödyntää geopolymeeri-injektointia. Menetelmä oli asiakkaalle jo ennestään tuttu muun muassa toisessa taloyhtiössä tehtyjen korjaustöiden kautta, jossa geopolymeeri-injektointia oli käytetty menestyksekkäästi samankaltaisten, lattian alle muodostuneiden tyhjätilojen täyttöön.

Ratkaisu mahdollisti työn suorittamisen nopeasti ja tehokkaasti, mikä oli tärkeää tilanteessa, jossa rakennuksen perustuksiin liittyi akuutti huoli.

Lopputulos

Ensisijaisena toimenpiteenä päätettiin injektoida B- ja D-rappujen edessä olevien betoniaskelmien alla olevat tyhjätilat ja tiivistää täyttömaata.

Ennen injektointia asiakas täytti syntynyttä tyhjätilaa murskeella, jotta lopputulokseksi saataisiin mahdollisimman tiivis kokonaisuus.

Paisuva geopolymeeri injektoitiin ohuiden injektointiputkien kautta mursketäytön joukkoon, jossa se laajeni nopeasti täyttäen jäljelle jääneet tyhjätilat ja tiivistäen täytön. Injektoinnin aikana materiaalin leviämistä ja vaikutusta seurattiin reaaliaikaisesti lasermittarein, mikä takasi halutun lopputuloksen. Koko prosessi oli nopea ja häiriötön, eikä se edellyttänyt rakennuksen käytön keskeyttämistä.

Työ sujui ennalta laaditun suunnitelman mukaisesti ja valmistui yhden aamupäivän aikana.

Nyt taloyhtiö voi jatkaa rakennuksen kunnossapitoa turvallisin mielin, sillä akuutti huoli rakennuksen mahdollisesta painumisesta ja rakenteiden vaurioitumisesta on poissa.

 

TYHJÄN TILAN TÄYTTÖ
KATEGORIA: Kerrostalo
FOKUS: Tyhjän tilan täyttö ja täyttömaan tiivistys
PAIKKAKUNTA: Helsinki
AJANKOHTA: Elokuu 2024

Vastaavanlaisia projekteja

Ota yhteyttä

Autamme ratkaisemaan rakenteiden painumaongelmat. Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä mahdollisimman pian. Voit olla myös suoraan yhteydessä asiakaspalveluumme

0400 400 800

[email protected]

Geobear on ratkaissut heikon perustusmaaperän aiheuttamia ongelmia jo lähes 40 vuoden ajan. Tarjoamme ratkaisut kaikenkokoisiin kohteisiin aina pienistä asuintaloista suuriin infrastruktuuriprojekteihin. Toimialueenamme on koko Suomi.

"*" indicates required fields

Vedä ja pudota tiedostot tähän tai
Sallitut tiedostomuodot: jpg, jpeg, jpe, png, gif, Tiedostojen maksimikoko: 30 MB.
    Voit lähettää meille kuvia kohteesta ja vaurioista sekä kopiot mahdollisista rakennepiirustuksista. Jos mahdollista, esimerkiksi pohjakuvaan kannattaa merkitä, missä painumaa on erityisesti havaittu ja miten paljon. Kuvien lisääminen nopeuttaa asian käsittelyä.