COVID-19 – AJANKOHTAISTA

KAUPALLINEN SEKTORI

INFRASTRUKTUURI

KOTITALOUDET

ETÄKARTOITUS

Tausta

Loivalle rinnetontille rakennetun erillistalon nurkassa oli havaittu pieniä painumisen merkkejä, kuten sisäseinän ja sokkelin halkeilua. Myös talon nurkalla olevan jalkalistan ja lattian väliin oli ilmestynyt pieni rako, ja lattiassa oli havaittu outoa kuminaa, jota ei muualla talossa ollut. Asukkaat kertoivat huomanneensa ensimmäiset painumiseen viittaavat merkit jo reilut 15 vuotta sitten taloon muuttaessaan, mutta tilanne oli pysynyt aina viime vuosiin asti rauhallisena.

Todennäköisin syy tämän vuonna 2001 valmistuneen talon halkeiluun oli täyttömaassa tapahtunut hienon maa-aineksen hidas huuhtoutuminen. Lisäksi asukkaat kertoivat, että naapurustossa oli tehty muutamia vuosia sitten räjäytystöitä, joiden aikana nurkka oli ratkennut pahemmin.

Ratkaisuomakotitalon lattian nosto

Geobeariin asukkaat kertoivat törmänneensä ensimmäisen kerran sosiaalisessa mediassa, ja eri vaihtoehtoja kartoittaessaan he olivat todenneet Geobearin menetelmien olevan paras vaihtoehto tarpeisiinsa.
– Googlailimme myös muita vaihtoehtoja, ja päätökseen vaikutti useampikin seikka, kuten pitkä historia, käytettävä materiaali ja aikaisemmat kohteet, asukkaat kertoivat.

Geobear suunnitteli kohteeseen ratkaisun, jolla nurkan mahdollinen lisäpainuminen estettiin vahvistamalla kantavaa maakerrosta suoraan perustusten alta.

Lopputulos

Painumiseen viittaavia merkkejä oli havaittu erityisesti työhuoneen nurkalla.

Maaperän vahvistus toteutettiin injektoimalla paisuvaa geopolymeeriä suoraan ongelma-alueelle noin 5 metrin pituiselle alueelle. Geopolymeeri-injektointi ulotettiin reilun metrin syvyyteen anturan alapinnan tasosta lukien, ja sen pääasiallisena tarkoituksena oli tiivistää ja sitoa huonosti kantavaa maa-ainesta ja syrjäyttää maaperässä mahdollisesti olevaa vettä.

Samalla täytettiin myös kuminaa aiheuttanut tyhjätila poraamalla lattian alle injektointireiät suoraan sokkelin läpi.

Projekti oli ohi päivässä, ja suurin yllätys koettiin, kun 15 vuotta ongelmia aiheuttanut etuovi alkoi yllättäen toimia jälleen, vaikka työn tarkoituksena ei ollut nostaa rakenteita.
– Ovi on aiheuttanut ongelmia niin kauan kuin me olemme tässä asuneet, ja sitä on hiottu, ruuvailtu ja korjattu. Vaikka kulman nousu oli hädin tuskin mitattavissa, vaikutti se oveen todella positiivisesti. Tämä vahvisti sen, että painuminen on ollut ongelmien syynä alusta alkaen.

Vastaavanlaisia projekteja

Ota yhteyttä

Autamme ratkaisemaan rakenteiden painumaongelmat. Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä mahdollisimman pian. Voit olla myös suoraan yhteydessä asiakaspalveluumme

0400 400 800

[email protected]

Geobear on ratkaissut heikon perustusmaaperän aiheuttamia ongelmia jo lähes 40 vuoden ajan. Tarjoamme ratkaisut kaikenkokoisiin kohteisiin aina pienistä asuintaloista suuriin infrastruktuuriprojekteihin. Toimialueenamme on koko Suomi.

"*" indicates required fields

Vedä ja pudota tiedostot tähän tai
Sallitut tiedostomuodot: jpg, jpeg, jpe, png, gif, Tiedostojen maksimikoko: 30 MB.
    Voit lähettää meille kuvia kohteesta ja vaurioista sekä kopiot mahdollisista rakennepiirustuksista. Jos mahdollista, esimerkiksi pohjakuvaan kannattaa merkitä, missä painumaa on erityisesti havaittu ja miten paljon. Kuvien lisääminen nopeuttaa asian käsittelyä.