COVID-19 – AJANKOHTAISTA

KAUPALLINEN SEKTORI

INFRASTRUKTUURI

KOTITALOUDET

ETÄKARTOITUS

Painuman taloudellisista vaikutuksista

(01/06/2018)

Kaupungistuminen on käynnissä oleva megatrendi, jossa ihmiset ja yritykset muuttavat lähemmäs palveluita ja toisiaan, tiheään rakennetuille alueille. Rakentamisen ja geotekniikan näkökulmasta tämä tarkoittaa rakentamiseen kelpaavan maan kysynnän kasvamista. Usein rakentamiseen parhaiten sopivat maa-alueet onkin jo käytetty. Tyypillisesti tällöin paljon tilaa vaativat rakennukset, kuten esimerkiksi logistiikkakeskukset, sijoittuvat tiheän kaupunkirakentamisen ulkopuolelle, hyvien liikenneyhteyksien ääreen. Monesti pohjamaat tällaisilla alueilla eivät ole kuitenkaan kantavuudeltaan kovin hyviä.

Heikot pohjamaat ja muutokset pohjaolosuhteissa voivat aiheuttaa ongelmia rakennuksen elinkaaren hallinnassa. Käytännössä rakenteet eivät saa maaperästä riittävää tukea suunnitellun mukaisesti ja tällöin rakennukselle aiheutuu painumavaurioita. Tyypillisesti vauriot näkyvät ensin visuaalisesti halkeamina seinissä ja lattioissa. Painuman jatkuessa ongelma saattaa kehittyä kiinteistössä harjoitettavaa toimintaa haittaavaksi.

 

Painumaongelmien vaikutus liiketoimintaan

Kiinteistön käyttäjälle, kuten logistiikkakeskuksen operaattorille, ongelma saattaa ilmetä esimerkiksi painuneina lattioina. Tämän seurauksena operaattorin toiminta hankaloituu kun hyllyt kallistuvat ja tavaroiden siirtely hyllyistä hidastuu tai estyy. Painuman pahentuessa saattaa toiminnalle aiheutua myös turvallisuusriski kallistuvien kuormien ja koneiden seurauksena. Operaattorin näkökulmasta ongelma saadaan puettua numeroiksi melko yksinkertaisesti:

  • Paljonko aikaa menetetään hidastuneen lastauksen vuoksi?
  • Paljonko kustannuksia aiheutuu, mikäli esimerkiksi automaattivarasto ei toimi?
  • Paljonko kustannuksia aiheutuu, mikäli osa rakennuksesta ja toiminnasta joudutaan sulkemaan turvallisuusriskin vuoksi?

Vastaavasti ongelma heijastuu myös kiinteistönomistajiin. Kun vuokralainen ei kykene toimimaan painuneissa tiloissa, on vaihtoehtona nopeat korjaukset tai muutto uusiin tiloihin, mikä aiheuttaa mahdollisesti suuria kertaluontoisia kustannuksia. Kiinteistöomistajan näkökulmasta vuokratuotot vähenevät tai häviävät kokonaan riippuen ongelman laajuudesta. Lisäksi kiinteistön arvo pienenee painumavaurioiden seurauksena.

 

Kuinka ongelmaan voidaan reagoida?

Taloudellisin tapa on puuttua asiaan ennen sen kehittymistä toimintaa haittaavaksi ongelmaksi. Tässä vaiheessa tehtävät ennakoivat korjaustoimenpiteet eivät aiheuta suurta vaikutusta kiinteistössä suoritettavalle toiminnalle, jolloin kokonaiskustannusvaikutus saadaan minimoitua.

 

Korjausprojektia on syytä tarkastella kokonaiskustannusten näkökulmasta

Kun toiminta kiinteistössä hidastuu tai estyy, voidaan menetetylle tuotannolle laskea arvo. Kokemuksemme mukaan korjauskustannuksen osuus kokonaiskustannuksista voi olla jopa alle 10%, jolloin ongelman ja sen korjauksen aiheuttaman tuotannon menetyksen arvo on moninkertainen korjauskustannukseen verrattuna. Suurissa, jatkuvasti toiminnassa olevissa tehtaissa voi kokonaiskustannus olla jopa yli 10 M€.

table-1-Painuman taloudellisista vaikutuksista

Kokonaiskustannuksen muodostuminen perinteisiä pohjanvahvistusmenetelmiä käyttämällä.

Perinteisesti painumaongelmia on korjattu esimerkiksi teräspaalutuksella, suihkuinjektoinnilla ja lattioiden uudelleenvalulla. Menetelmistä johtuen kiinteistöt ovat tyypillisesti pitkään työmaa-alueina, jolloin tuotantotoimintaa ei niissä voida harjoittaa. Tämän vuoksi epäsuora kustannus korjauksesta muodostuu suureksi käyttäjälle ja omistajalle.

Painuman taloudellisista vaikutuksista

Kuinka ratkaista painumat kustannustehokkaasti?

Geobear on kehittänyt menetelmän, jolla painumaongelmat saadaan korjattua nopeasti reagoivilla polymeeri-injektoinneilla. Tämä menetelmä mahdollistaa painuneiden rakenteiden noston ja maaperän kantokyvyn lisäämisen minimiajassa häiritsemättä kiinteistössä harjoitettavaa toimintaa.

table-2-Painuman taloudellisista vaikutuksista

Korjauksen kokonaiskustannus polymeeri-injektoinneilla.

Vaihtoehtoisiin menetelmiin verrattuna, injektoimalla tehtävät korjaukset vaativat vain pieniä rajoituksia tilankäytön ja aikataulujen suhteen. Koska reaktiot ovat nopeita, voidaan tuotantoa jatkaa välittömästi korjaustöiden päätyttyä. Vaikutukset liiketoimintaan jäävät tällöin minimiin, sillä työskentely kiinteistössä voi jatkua normaaliin tapaan, eikä vuokrasuhteissa aiheudu keskeytyksiä.

Koska kustannusvaikutukset jakautuvat eri tahoille eri määräisinä, on olennaista, että eri osapuolet tarkastelevat ongelman vaikutuksia ja korjausmenetelmiä yhdessä. Tällöin pystytään löytämään ratkaisuja, jotka ovat taloudellisesti järkeviä kaikille osapuolille.

table-3-Painuman taloudellisista vaikutuksista

Geobear auttaa säästämään

Mikäli epäilette mahdollista painumaa toimitiloissanne, asiantuntijamme auttavat teitä mielellään tarkastamaan tilanteen ja neuvovat asiassa eteenpäin. Ratkaisumme säästävät todistetusti rahaa – huomattavasti enemmän kuin korjauksiin budjetoidut määrät.

Ota yhteyttä

Autamme ratkaisemaan rakenteiden painumaongelmat. Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä mahdollisimman pian. Voit olla myös suoraan yhteydessä asiakaspalveluumme

0400 400 800

[email protected]

Geobear on ratkaissut heikon perustusmaaperän aiheuttamia ongelmia jo lähes 40 vuoden ajan. Tarjoamme ratkaisut kaikenkokoisiin kohteisiin aina pienistä asuintaloista suuriin infrastruktuuriprojekteihin. Toimialueenamme on koko Suomi.

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.