• Yritys
  • (syyskuu 27, 2017)

TOIMITUSJOHTAJAN BLOGI

Olen onnekas voidessani matkustaa eri puolille maailmaa osana työtäni. Olen huomannut, että eri kulttuureja yhdistää erityisesti yksi asia, ja se on mielenrauhan arvostaminen. Tämän päivän nopeatempoinen tietoyhteiskunta tarjoaa ärsykkeitä jatkuvalla tahdilla, ja vaikuttaa siltä, että me ihmiset olemme oppineet arvostamaan vakaita perustuksia, joille voisimme rakentaa elämämme. Jotta voisimme ymmärtää ja palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla, […]

  • Muut uutiset
  • (joulukuu 11, 2015)

Geobear Koulutusakatemia on lisännyt tuntuvasti kurssitarjontaansa tänä vuonna

Geobear Koulutusakatemia on lisännyt tuntuvasti kurssitarjontaansa tänä vuonna. Koulutukset viestittävät konsernin parhaita käytäntöjä kattaen mm. toiminnot myynnistä kenttäasennukseen ja suunnitteluun. Geobearin uusin lisenssinhaltijatiimi Valko-Venäjätlä osallistui uuden sukupolven suunnittelukoulutustapahtumaan joulukuun 10 ja 11 päivä Geobearin teknisessä palvelukeksuksessa Pirkkalassa. Koulutuksen tavoitteena oli opastaa uusia Geobear tiimin jäseniä suunnittelutyökalujen käytössä ja siirtää samalla suunnitteluosaamista lähemmäksi paikallista asiakasrajapintaa. Lisätietoja […]

  • Muut uutiset
  • (helmikuu 6, 2013)

Geobearin Seminaarit

Tilaisuuksia järjestetään Lappeenrannassa, Kouvolassa, Varkaudessa ja Kuopiossa. Tarkemmat tilaisuuksien aikatauluista lähetetään kiinnostuneille. Kaikki tilaisuudet kestävät noin 1,5 tuntia. Tilaisuuksissa esitellään Geobearin Powerpile-polymeeripilareiden toimintaperiaate ja käyttömahdollisuudet sekä esitellään paksuille savimaille tarkoitettu Powerpile-koheesiopilari. Ammattilaistilaisuudet ovat lähinnä alan ammattilaisille ja yleisötilaisuudet kaikille avoimet, mutta voit saapua tilaisuuteen joka sinulle parhaiten sopii.   Tilaisuudet ovat maksuttomia. Ennakkoilmoittautuneille kahvi ja […]

  • Muut uutiset
  • (maaliskuu 6, 2012)

Sivut laajentuneet uusille kielille

Geobearin sivuja pystyt nyt selaamaan useilla kielillä. Toisella kotimaisella pääset sivuja käyttämään klikkaamalla tänne: Geobear.se Englanniksi pystyt tutustumaan Geobearin kansainvälisiin sivuihin täällä: Geobear.com   Lisäksi voit tykätä meistä facebookissa osoitteessa: www.facebook.com/geobearfinland  

  • Muut uutiset
  • (toukokuu 10, 2011)

Kiitos kaikille Geobearin järjestämiin Powerpile kiertueen tilaisuuksiin osallistuneille

Kotkassa, Helsingissä, Porissa, Vaasassa ja Oulussa pidetyt pilaripäivät onnistuivat hyvin ja kiitämme kaikkia osallistujia. Tilaisuuksien sisältö ja ohjelma vaihtelivat hieman, mutta pääpiirteissään tilaisuuksien sisältö oli sama kuin Tampereen tilaisuudessa. Lisätietoja painumaongelmista täältä

  • Muut uutiset
  • (huhtikuu 6, 2011)

Toimitilat siirtymässä uuteen osoitteeseen

Geobear on viikon 14 aikana muuttamassa uusiin, omiin, juuri valmistuneisiin tiloihinsa Pirkkalan Myllyhaantiellä. Toimisto- ja tehdasrakennuksen viralliset avajaiset pidetään tämän kuun lopussa. Tarkempi ajankohta selviää lähipäivinä. Uusi osoitteemme on Myllyhaantie 5, 33960 Pirkkala. Lisätietoja yrityksestä täältä

Tilaa ilmainen asiantuntijalausunto

Täytä lomake ja lähetä se meille. Välitämme lomakkeen oikealle yhteyshenkilölle, ja hän ottaa sinuun yhteyttä.  Voit myös olla suoraan yhteydessä asiakaspalveluumme soittamalla 0400 400 800 tai sähköpostilla asiakaspalvelu@geobear.fi

Geobearin käyttämiä menetelmiä on käytetty lähes 40 vuotta painumaongelmien ratkaisemiseen niin teollisuudessa, tieverkostossa, julkisissa rakennuksissa, liikekiinteistöissä, omakotitaloissa ja asuinrakennuksissa. Menetelmillä voidaan ratkaista heikon perustusmaaperän ongelmat häiriöttömästi ja kustannustehokkaasti.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.