Julkisten rakennusten, kuten sairaaloiden, terveyskeskusten, museoiden, koulujen ja valtion virastojen, on huolehdittava siitä, että asiakkaita palvellaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Erilaiset painumat tai lattioiden vajoamat voivat aiheuttaa julkisissa rakennuksissa isojakin ongelmia. Tilojen sulkemisesta, tulojen menetyksestä ja asiakaspalveluun kohdistuneista häiriöistä syntyvät kustannukset voivat olla moninkertaisia korjaustöistä syntyviin kustannuksiin verrattuna. Toisaalta tilojen sulkemista ei voida useinkaan edes harkita.

Geobear on erikoistunut perustusten nopeaan tuentaan ja nostamiseen, minkä ansiosta julkiset rakennukset voivat pitää ovensa avoinna korjaustöistä huolimatta. Kaivutöitä ei tarvita, sillä geopolymeeri injektoidaan maaperään lattian läpi porattujen reikien kautta. Geopolymeeri täyttää ensin maaperässä olevat onkalot, minkä jälkeen se paisuu ja tarvittaessa nostaa lattiat ja laatat takaisin halutulle tasolle. Geopolymeeri kovettuu nopeasti ja saavuttaa kantavan lujuutensa noin 15 minuutissa. Tämän jälkeen käsitellyn alueen yli voidaan ajaa esimerkiksi kuorma-autolla.

Geobearin ratkaisut ovat kymmenen kertaa nopeampia kuin perinteiset menetelmät.

Lattian tai perustuksen painuminen voi aiheuttaa useita erilaisia toiminnallisia ja esteettisiä ongelmia. Niistä tavallisimpia ovat jumittuneet ovet ja ikkunat, seiniin ja lattioihin ilmestyneet halkeamat ja odottamattomat vesivahingot. Myös epätasaiset lattiapinnat voivat aiheuttaa odottamattomia ja epämiellyttäviä yllätyksiä, kuten nyrjähtäneitä nilkkoja tai jopa kuhmuja. Turvallinen työ- ja asiointiympäristö on kuitenkin yksi perusolettamuksistamme.

Geobear toteuttaa korjausprojektit usein muutamassa päivässä. Jos maaperän kantavuusongelmia ei ratkaista ajoissa, ne voivat johtaa vakaviin turvallisuusriskeihin ja häiritä yhteiskunnan eri toimintoja.

Geobearin ratkaisujen etuja:

Nopeus ja häiriöttömyys

– Työt voidaan toteuttaa lyhyissä pätkissä tai öisin.

– Työssä käytettävä kalusto mahtuu kuorma-autoon, joka on lähtövalmis 15 minuutissa.

– Korjaustyöt eivät edellytä isoja kaivutöitä.

 

Turvallisuus ja ominaisuudet

– Ratkaisumme toimivat erinomaisesti dynaamisessa kuormituksessa.

– Geobearin geopolymeerit on suunniteltu joustaviksi. Ne eivät murskaannu tai hienonnu, kuten laasti.

– Nopea kovettuminen estää geopolymeeriä levittäytymästä yli 1,5 metriä kauemmaksi injektointipisteestä.

– Kovettunut geopolymeeri voidaan tarvittaessa myös poistaa.

 

Kasvanut kantokyky

– Paisuessaan materiaali voi kasvaa tilavuudeltaan jopa 30-kertaiseksi, mikä tiivistää maaperää merkittävästi.

– Materiaali täyttää tyhjätiloja, tiivistää maaperää ja lisää sen kantokykyä.

– Riittävä tiivistyminen varmistetaan GPR-tutkimuksilla tai ennen injektointia ja injektoinnin jälkeen tehtävillä näytetesteillä.

 

Rakenteiden elinkaaren pidentyminen (vain betonilaatat)

– Kun laatta on saatu tuettua, on epätodennäköistä, että uusia halkeamia tai kuoppia enää ilmenee.

– Vakaat perustukset lisäävät halkeilleiden laattojen elinikää useilla vuosilla.

– Jos korjauksen jälkeen tehtävissä mittauksissa ilmenee jotakin epätavallista, ongelma on helppo korjata.

 

Painuneiden laattojen nosto ja oikaisu (vain betonilaatat)

– Kun maaperä on vahvistettu, painunut laatta voidaan nostaa.

– Prosessia tarkkaillaan lasermittareilla neljäsosamillimetrin tarkkuudella.

– Kompastumisriski pienenee, mikä lisää myös turvallisuutta.

 

Kustannustehokkuus

– Stabiloinnin kustannukset ovat noin 50–60 % perinteisten korjausmenetelmien kustannuksista.

– Korjaustöiden etenemistä ja geopolymeerin käyttäytymistä voidaan tarkkailla reaaliajassa, mikä säästää korjaukseen kuluvaa aikaa ja rahaa.

 

Ympäristöystävällisyys ja kestävyys

– Geopolymeerit eivät reagoi pohjaveden kanssa, ja ne kestävät kaikissa sääolosuhteissa vähintään 100 vuotta.

– Työt toteutetaan ISO 9001-, ISO 14001- ja OHSAS 18001-standardien mukaisesti.

– Materiaalimme eivät ole pettäneet kertaakaan lähes 40 vuoden käytön aikana

Tilaa ilmainen asiantuntijalausunto

Täytä lomake ja lähetä se meille. Välitämme lomakkeen oikealle yhteyshenkilölle, ja hän ottaa sinuun yhteyttä.  Voit myös olla suoraan yhteydessä asiakaspalveluumme soittamalla 0400 400 800 tai sähköpostilla asiakaspalvelu@geobear.fi

Geobearin käyttämiä menetelmiä on käytetty lähes 40 vuotta painumaongelmien ratkaisemiseen niin teollisuudessa, tieverkostossa, julkisissa rakennuksissa, liikekiinteistöissä, omakotitaloissa ja asuinrakennuksissa. Menetelmillä voidaan ratkaista heikon perustusmaaperän ongelmat häiriöttömästi ja kustannustehokkaasti.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.