COVID-19 – AJANKOHTAISTA

KAUPALLINEN SEKTORI

INFRASTRUKTUURI

KOTITALOUDET

ETÄKARTOITUS

HUIPPUJENGI MYÖS ASIAKASPALVELU­TEHTÄVISSÄ

(08/12/2017)

Geobear-konsernin johto kokoontui elokuun lopulla Lapissa päämääränään varmistaa, että maaperän painumaongelmat eivät hidasta jatkossakaan liiketoimintaa tai arkiaskareita maapallollamme. Tulevaisuus vakaalla maaperällä on käytännössä jokaisen oikeus.

Geobear on onnistunut yhdistämään ainutlaatuisella tavalla yli 30 vuoden aikana hankitun teknologisen osaamisen ja korkeatasoisen asiakaspalveluprosessin. ”Asiakas ykkösenä” on yksi konsernimme keskeisistä arvoista, ja asiakastutkimustemme perusteella yli 90 % asiakkaistamme voisi suositella meitä naapureilleen tai kollegoilleen.

Elokuisen kokoontumisen tavoitteena oli varmistaa, että asiakaspalveluprosessimme kehittyy entisestään ja että asiakas mieltäisi meidät huippujengiksi myös jatkossa. Kokoontumisen aikana Geobearin johto keskittyi erityisesti asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin ja juuri niihin räätälöityihin, oikea-aikaisiin ratkaisuihin.

Geobear-konserni laajentaa toimintaansa jatkuvasti. Tuemme rakennusten perustukset, tiivistämme maaperän ja oikaisemme painuneet lattiat vaivattomasti ja ihmisten jokapäiväistä elämää kunnioittaen. Menetelmiämme voi hyödyntää esimerkiksi omakotitaloissa, liikekiinteistöissä, moottoriteillä ja rautateillä.

Ota yhteyttä

Autamme ratkaisemaan rakenteiden painumaongelmat. Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä mahdollisimman pian. Voit olla myös suoraan yhteydessä asiakaspalveluumme

0400 400 800

[email protected]

Geobear on ratkaissut heikon perustusmaaperän aiheuttamia ongelmia jo lähes 40 vuoden ajan. Tarjoamme ratkaisut kaikenkokoisiin kohteisiin aina pienistä asuintaloista suuriin infrastruktuuriprojekteihin. Toimialueenamme on koko Suomi.

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.